23. helmikuuta 2018

Kalevala Korun puhdistuttaminen

Äitini omistaa vanhan Kalevala Korun pronssiriipuksen, jonka hänen äitinsä eli minun mummuni on saanut lahjaksi 30-luvulla vastaanottokodin henkilökunnalta lähtiessään pois keittäjän työstä. Koru on Hannun-vaakuna, Pohjois-Euroopassa pakanuuden ajoista tunnettu pahalta suojeleva merkki.
Koska Kalevala Korun pronssikoruissa käytetään lakkausta pinnassa, suositellaan, että niiden puhdistus tehtäisiin heidän omassa huoltopalvelussaan. Päätin kokeilla, miten kyseinen palvelu toimii.

Lähetin korun puhdistettavaksi itse. Vaihtoehtoisesti korun olisi voinut myös viedä lähimmälle Kalevala Koru jälleenmyyjälle huoltoon lähetettäväksi.


Ennen puhdistusta


Pintaan oli kertynyt vihreää patinaa, joka poistettiin ja pintakäsittely uusittiin. Heidän mukaansa viherpatinan ei pitäisi ihan heti uusiutua, mikäli korua hoidetaan ja säilytetään oikein.
Koruun lisättiin myös ns. spiraali riipuslenkki, joka tästä korusta jostain syystä puuttui. 

Olin tulokseen tyytyväinen, mutta...
koru kuitattiin saapuneeksi marraskuussa ja huollon kestoksi arvioitiin noin kaksi viikkoa.
Tammikuussa, kun korusta ei ollut kuulunut mitään, kysyin huollon tilaa ja ilmeni, että koru oli unohtunut jonkun pöydälle, eikä mitään ollut vielä tehty.
Tämän jälkeen huolto valmistui nopeasti, mutta tietysti aina jonkinlainen korvaus viivytyksestä olisi ollut hyvää asiakaspalvelua.
Onneksi korulla ei kuitenkaan ollut kiire.

Kalevala Korun ohjeistus korun hoitoon:

Korut puetaan viimeiseksi ja riisutaan ensimmäiseksi.

Kalevala Korun pronssikorut valmistetaan kirkkaina tai värjättyinä. Pronssi on kuparin, tinan ja sinkin seos, jolle on ominaista nopeampi tummuminen kuin jalometalleille. Uusissa pronssikoruissa on korua suojaava lakkapinta, joka ehkäisee pronssille ominaisen tumman värin irtoamista ihoon tai herkkiin vaaleisiin materiaaleihin. Lakkapinta vahingoittuu erilaisten kemikaalien vaikutuksesta ja kuluu käytössä. Korut on suositeltavaa riisua urheilun, saunomisen ja suolaisessa tai klooratussa vedessä uimisen ajaksi. Tarvittaessa suojalakkaus voidaan uusia Kalevala Korun huoltopalvelussa korvausta vastaan.

Puhdistuksen jälkeen


Kalevala Korun huolto
Korujen hoito-ohjeet

15. helmikuuta 2018

Karaatit

Timanteissa

 

Karaatti (lyhenne ka) on jalokivien massan mittaamiseen käytetty yksikkö, suuruudeltaan 200mg.
Jalokivien karaatti on gramman viidesosa, eli
Esim:
0,5 ct. = 0,1 grammaa
1 ct. = 0,2 grammaa
5 ct. = 1 gramma


-Timantin paino nousee paljon nopeammin kuin se kasvaa halkaisijaltaan. Esimerkiksi kun yhden karaatin timantti on halkaisijaltaan noin 6,5 mm, kaksi karaattia painava timantti on halkaisijaltaan 8.2mm. Eli halkaisija kasvaa alle 30%, kun paino kaksinkertaistuu.


 

Tai

Karaatipaino0,250,50,7511,52345
Pyöreä4,1mm5,1mm5,8mm6,4mm7,4mm8,1mm9,3mm10,2mm11mm
Princess3,5mm4,4mm5mm5,5mm6,4mm7mm8mm9mm9,5mm

-Timantteja luokitellaan perinteisesti neljän osa-alueen mukaan: paino, puhtaus, väri ja hionta. Näitä kutsutaan nimellä 4 C:tä (Carat, Clarity, Color, Cut). 


 




























-Lue lisää Timantin neljästä C:stä kultasepät Andreasenin blogista:
Väri
Puhtaus
Hionta
Paino

 

Kullassa 

 

Karaatti (lyhenne K) (engl. karat) sitten taas on vanha jalometallien pitoisuuden yksikkö. Yksi karaatti on yksi kahdeskymmenesneljäsosa (1/24) painosta. Tässä mielessä 24 karaattia tarkoittaa (lähes) täysin puhdasta jalo­metallia ja esimerkiksi 18 karaattia 750 promillen jalometallipitoisuutta. Nykyisissä suomalaisissa jalometallituotteiden leimoissa karaattia ei käytetä, vaan kulta- tai hopeapitoisuus ilmaistaan tuhannesosina seoksen massasta. Esimerkiksi ulkomailta tuotu 14 karaattia kultaa sisältävä tuote voi alittaa Suomen jalometallisäädösten mukaisen vähimmäispitoisuuden 585 massan tuhannesosaa.

Kullan pitoisuus
massan tuhannesosina karaatteina
375 9
583,3 14
750 18
800 19,25
916,7 22
999 24

 Eli yleisesti käytetystä 585 kullasta saatetaan käyttää myös nimitystä 14K.
 

Lähteet:
[1]  [2]  [3]  [4]  [5]  [6] 

2. helmikuuta 2018

Karpaloriipus

Tein riipukseen vapaasti aaltoilevaksi muotoiltua ketjua. Se symboloi karpalon suikertelevaa varpua.

Sahasin hopeasta lehtiä ja löin ne hieman kuperiksi.

Tein vastakeilaporanterää käyttäen letkuporalla lehtiin ruodit.

Tein mattausharjalla lehtiin pinnan.

Välilehtiä.
Osat kokoamista vailla.

Lenkit juotettu kiinni ja kivet istutettu.


Helmet olivat todennäköisesti värjättyä akaattia.

Välilehdyköissä oli punaiset 2mm cubic zirkoniat.

Koru valmiina.

Riipus lahjarasiassa.
Riipus meni samalle henkilölle kuin aiemmin tekemäni karpalokorvikset.


11. tammikuuta 2018

C-sormukset


Sormukset Carmeninae-kuorolle

 

Sain Piikkiöläiseltä Carmeninae-kuorolta uuden tilauksen; valmistaa hopeiset sormukset kaikille kuoron kuudelletoista jäsenelle. Ja vielä parissa viikossa!
Olin jo aiemmin tehnyt heille riipukset, joita voi käyttää myös rintaneuloina.
Siitä tehdyn postauksen voi lukea täältä: Carmeninaen 30-vuotisjuhlakoru


Sormusten tekoon piti ryhtyä ihan alusta: sulattamalla hopeasta paksu levy.
Sormuksiin tuli C-kirjain, joka tulee kuoron nimestä: Carmeninae.
Leimat: nimi, pitoisuus ja vuosi.
Sahasin kaikki C-kirjaimet auki.
Auki sahattu C. Tämän jälkeen kaikki levyt piti pyöristää vasaran ja sormuspinnan avulla.
Pyöristämisen lisäksi piti tarkistaa jokaisen sormuksen koko. Sormuksia tuli kaiken kokoisia 17 ja 20 väliltä.
Kun sormukset oli vasaroitu oikean kokoisiksi, ne piti viilata ja filssata siistiksi.
Tässä koon 18 sormus mittapinnassa.
C:n sisus on siistitty timanttiporanterällä.
Valmis sormus.
Yksi sormuksista
Sormukset kuoron jäsenten sormissa. Kuva: Nora Varke.

Carmeninae-Youtube
Carmeninaen sivuille
Carmeninae-Facebook       

8. tammikuuta 2018

Hartsikorut Osa2

Hartsikorukurssin tuotoksia

 

Hartsikorut osa1
Häälahja (hartsiriipus)

Sydämiä. Isoja sydämiä löytyy kaksi kappaletta.
Lisää sydämiä. Molempia on kaksi kappaletta.
Hevoset. Teen näistä todennäköisesti korvikset jossain vaiheessa.
Kurssin hartsi tummensi hopean. Hartsin sisässä simpukka ja kimalletta.
Kimalletta
Hartsin pohjalla lehdestä leikatu kuva vedestä ja sen päällä meritähti ja simpukka.
Pohjalla punaista paperia ja päällä kultaista kimalletta.
Lisään tänne myöhemmin kuvia, jos käytän hartsitöitäni jossain koruissa.