1. kesäkuuta 2016

Lähikuvassa Tomi Kokko.

Kerro hieman itsestäsi?
Joanna ja Tomi. Kuva: H.Kallionkieli
Nimeni on Tomi Kokko ja opiskelen Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, samalla luokalla Joannan kanssa, kultasepänalan artesaaniksi. Olin jo ajatellut, että kyllä opiskelut on minun osaltani opiskeltu, mutta niin vain löysin itseni taas koulun penkiltä. Hyvä niin, sillä luulen, että olen löytänyt oman alani. Se on tuntunut hyvältä ja oikealta.


Kyselin Joannaa oman blogini lähikuva-osioon ja hänpä latasi kysymykset minunkin suuntaan, joten tässä sitä nyt kirjoitellaan :)



Kuinka päädyit opiskelemaan?
Olin muutamalla lyhyellä hopeakurssilla ja siellä päätin, että tätä haluan opiskella lisää, tämähän on kivaa!


Mikä on ollut hankalinta opiskelussa?
Tuntuu, että kaikki on hankalaa näissä hommissa, mutta ensimmäisenä tulee mieleen kruunuistukkasormuksen kruunun juottaminen runkoon, vapaalla kädellä. Kruunu piti saada joka suuntaan suoraan samaan aikaan ja se tuntui hyvin hankalalta. Sitä voisi itse asiassa harjoitella hieman lisää..


Välillä myös kolmen tunnin päivittäinen koulumatka ottaa kyllä kieltämättä voimille.


Mitä vahvuusalueita tai tekniikoita on tullut esille joita tykkäät tehdä?
Tykkään pelailla jalokivien kanssa ja niiden istuttaminen on ollut kivaa oppia. Omasta tyylistä korujen suhteen ei ole vielä mitään käsitystä, nyt vasta kahlataan haparoiden tekniikoita läpi.

Tomin työharjoittelussa tekemä sormus markiisi-istutuksella.



Mitä olet mieltä opetuksesta?
Kovin erilaista mihin olen tottunut. Opiskelu on aika vapaamuotoista ja on paljon oppilaasta itsestään kiinni, miten kouluaikansa käyttää. Itse haluan saada opetuksesta irti kaiken, mitä saatavissa on ja vielä vähän päälle.


Mitä ominaisuuksia mielestäsi tulisi olla hyvällä kultasepällä?
Halu oppia, kärsivällisyys ja rehellisyys.



Kerro jokin kiva salaisuus tai jokin asia/kokemus itsestäsi, minkä harva tietää.
Olen todistetusti juossut Eiffel-tornista alas ajassa, 6 minuuttia 26 sekuntia.

Eiffeltornissa.



Mitä opiskelun jälkeen?
Tämän kahden vuoden kultasepänalan artesaanitutkinnon jälkeen haen kultasepän ammattitutkintoon.


Mistä kolmesta asiasta haaveilet?
Pääsystä kultasepän ammattitutkintoon, kultasepän ammattitutkinnon päättötodistuksesta, sekä työllistymisestä alalle. Enkä huijaa yhtään, nyt on kova focus tähän hommaan.


Mitä tykkäät Kultainen elokuu blogista?
Joannan näköinen, värejä myöten. Paljon on vaivaa nähty ja hyvä kun on paljon kuvia!


Parannusehdotuksia blogiin?
Tomi: Saisikohan tekstit näkymään kokonaisina. Huomaako satunnainen pikasurffaaja, mitä voikaan löytyä Lisätietoja >> takaa.
Joanna: Olen miettinyt samaa, mutta laitoin sen Harri-opettajamme ehdotuksesta, kun hän sanoi, että on työlästä scrollata blogia, jos postaukset ovat liian pitkiä.


Yksi kysymys Joannalle?
Tomi: Tämän hetken lempijalokivi?
Joanna: Karneoli. Oli jo ennen opintoja. Kun oli pieni, meillä oli kotona iso atlas, jonka lopussa oli kuvia erilaisista jalokivistä. Selasin niitä usein ja tykästyin karneoliin sen punaisen värin takia. Olen käyttänyt tähän mennessä karneolia kerran työssäni; sormuksessa.


Mistä osoitteesta löytyy blogisi?
http://goldsmithdiaries.com/. Myös http://kultasepänpäiväkirjat.fi ohjautuu blogiin. Tarkoitus on pikkuhiljaa kirjoittaa kaikki jutut myös englanniksi. 

Joanna: Tässä lisäksi linkki Tomin facebook-sivuille.




Kokemuksia blogaamisesta?
Aikaa vievää, mutta kivaa.


Nykyään kaikki aika menee aikalailla näissä kultasepäntöissä. Viikot koulussa ja viikonloput harjoitellaan blogin kirjoittamista, sekä kaikkea muuta siihen liittyvää. Pikkuisen alkanut tulla rytmiä kirjoitusprosessiin, mutta kyllä se vielä aikaa kovasti vie. Ja mikäpäs siinä, tykkään tehdä blogia. Sukulaiset ja kaverit näkevät mitä puuhailen ja onhan se itsellekin kiva muisto.