6. tammikuuta 2017

TO1 - Gemmisormus

Valmis gemmisormus
28.11. aloitin toisen työssäoppimisjaksoni Jyrki ja Arja Karvisen omistamalla Tampereen Kulta- ja Jalokivipajalla, ammattitutkinnon opettaja Jyrkin opastuksessa.
Jakson aihe oli asiakaslähtöisyys ja ensimmäiseksi työkseni sainkin heti asiakastyön: sormuksen, johon tuli tiikeriaiheinen akaattigemmi. (Gemmi muistuttaa kameeta, mutta on simpukan sijaan kaiverrettu kiveen. Tummempi kerros muodostaa taustan, ja varsinainen kohokuvio kaiverretaan vaaleampaan kerrokseen.) Asiakas oli toivonut sormukseen "kikerrystä", mitä Jyrki ei omien sanojensa mukaan harrasta. Minun tehtäväkseni jäi tulkita, mitä kikerrys käytännössä tarkoitti.


Mikäli selaat blogin yleisnäkymää, jossa näkyvillä on vain ensimmäinen kuva, klikkaa Lisätietoja alta, niin näet kuvia korun valmistamisesta.





Tein gemmille istukan ja sormukselle rungon.

Hahmottelin sormusrunkoon kuvioita, jotka ensin sahasin...

...ja sitten viimeistelin jyrsien erilaisilla letkuporanterillä.

Juotin sormusrungon istukkaan. Ja tietysti vinoon. Piti juottaa uusi kansi.

Tummensin sormusrungon syvennykset blitzillä.

Sormus sormessa.

Tein sormuksen alaosasta mahdollisimman keveän.

Kiinnitin pohjan painamalla kaivertimella pienet purseet.

Gemmit ja kameet istutetaan alakautta.




Sain Jyrkiltä ja Arjalta joululahjaksi itselleni ihan oman gemmin. ^_^

Edellisen työssäoppimisen tuotokset:

Työssäoppimispäiväkirja - Osa 1
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 2
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 3
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 4
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 5
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 6
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti